Itseinhoisen jumppakanan matka itseään arvostavaksi urheilijaksi

Olen aina ollut ns. perusmuija. Aina hieman tyytymätön kroppaani ja pyrkinyt korjaamaan tilannetta pikadieeteillä. Ne ovat vaihdelleet ”jätän sokerin viikoksi”-ideoista ”oispa rahkaa”-tyylin maaniseen karppaukseen, jossa leipä oli arkkiviholliseni ja pastaa pidin saatanan keksintönä. Ruokavalioni koostui salaatista niin lounaalla kuin illallisellakin. Jumppasin apinan raivolla 5-6 kertaa viikossa, koska ”oli pakko” ja toivoin pysyväni laihana. Karkkipussi viikonloppuna tai pitkäksi venyneet siiderinousut aiheuttivat jäätävän morkkiksen, ja maanantaisin poljin spinning-pyörää kovempaa kuin Lance Armstrong doping-höyryissä. Motivaatio liikuntaan tuli lähes puhtaasti siis siitä, että halusin näyttää tietynlaiselta.

Aloitin CrossFitin äitiyslomalla. Kun aloitin lajin, oli mediassa paljon puhetta kovan intensiteetin treeneistä. Puhuttiin HIIT-treeneistä ja boot campeista, 20 minuutin rykäys polttaisi enemmän kaloreita kuin 1,5 h lenkki. Tähän junaan oli hypättävä! Käsi ylös muuten kaikki te, jotka olette rakastuneet CrossFittiin juuri sen intensiteetin vuoksi, ja ajatelleet, että tässäpä oiva laji laihdutukseen? Jep, sama täällä. Eikä siinäkään mitään vikaa ole, jos haluaa laihtua. CrossFit voi olla siihenkin juuri oikea lajivalinta. Vähänpä tiesin kuitenkaan silloin, että oma suhtautumiseni kalorinkulutukseen ja ruokailuun oli menossa mullistavalla tavalla uusiksi.

Jokainen mutsi tietää, kuinka vauvavuotena aikataulut univeloissa hämärtyvät, ja itselläni sen myötä kärsi myös ruokarutiinit. Työelämässä olin syönyt sentään poikkeuksetta sen köykäisen salaatin, nyt kotona ollessani en jaksanutkaan usein kokata erillistä lounasta yksin itselleni vaan vedin leipälinjaa. Oltermannia ja oivariinia kului pari kiloa viikossa. Arkisin odottelin, että mies pääsee töistä, ojensin vauvan hänelle ja juoksin treeneihin. CrossFitistä tulikin melkoinen henkireikä vauvavuoteen. Sain tunnin omaa aikaa ja samalla ylläpidin kuntoa. Imetystissit ja burpeet eivät aina olleet voittava kombo, mutta liikkeitä oli onneksi helppo skaalata oman kunnon mukaan. Välillä vähän ihmetytti, että treeneissä ei oikein saanut itsestä irti mitään ja energiatasot olivat nollassa, mutta ajattelin että tällä jos jollain pääsen raskauskiloista eroon. Vähän yli puolen vuoden harrastamisen jälkeen aloin herätä siihen totuuteen, etten saanut juurikaan lisättyä romua tankoon, vaan vedin edelleen rinnalle 30kg:lla siinä, missä samalla alkeiskurssilla ollut kaveri veti tuplasti isommilla.

Ravintoasioista puhutaan CrossFitin yhteydessä paljon. CrossFit yhdistetään varsinkin isossa maailmassa usein paleoruokavalioon. Paleossa on kyse siitä, että syöt luolamiehen tavoin; jätetään prosessoidut tuotteet vähemmälle ja keskitytään lihaan, kasviksiin, pähkinöihin ja siemeniin. Minulla nousee karvat pystyyn kaikesta aivopesusta, ja olen aktiivisesti pyrkinyt välttämään puhumasta CrossFitin yhteydessä jostakin tietystä ruokavaliosta. Sen sijaan painotan nykyään, kuinka tärkeää on yksinkertaisesti SYÖDÄ ja syödä pääosin hyvin. Jos harrastat CrossFittiä, kulutat aika paljon ja tällöin täytyy huolehtia riittävästä ravinnonsaannista. CrossFit ja bikinifitness-dieetti eivät välttämättä toimi, jos aikeena on nostaa kyykyn ykkösmaksimia tai vetää Fran alle neljän minuutin. Jos taas tavoitteena on näyttää hoikalta ja pitää rasvat minimissä, täytyy ehkä hyväksyä, etteivät voimatasot nouse.

Yhtä oikeaa tapaa syödä tuskin on, tärkeintä on syödä itselle sopivalla tavalla. Gluteenia, maitoa, sokeria tai hiilareita voi jokainen vältellä itselleen sopivaksi toteamallaan tavalla. Tähän rinnalle kannattaa kuitenkin ottaa pohdintaan ne omat tavoitteet- haluanko nostaa voimatasojani, kasvattaa lihaksiani, pitää rasvaprosentin alhaisena vai juosta maratonin? Haluanko näyttää mahdollisimman laihalta vai haluanko olla vahva, ketterä ja nopea? Vai peräti molempia?

Jossain vaiheessa harrastuksestani tuli tavoitteellisempaa ja sen myötä ravintoasiat tulivat ensimmäisen kerran tarkastelun kohteeksi. Valmentajani kanssa kävimme läpi ruokailuni ja viesti oli selvä – jos halusin kehittyä ja saada lisää voimaa sekä nostaa enemmän kuin sen 30kg, oli ruuan määrän yksinkertaisesti lisäännyttävä. Erityisesti proteiinin määrä oli saatava nousujohteiseksi, ja hyvien hiilihydraattien saannista ennen treeniä tuli huolehtia tarkemmin. Pasta ja peruna eivät olleetkaan saatanan houkuttimia, eikä satunnaisesta leffakarkkipussista tarvinnut kokea henkistä krapulaa.

Tänä päivänä olen harrastanut CrossFittiä melkein neljä vuotta. Tavoitteena minulla on kehittyä tasaisesti voiman, koneen ja tekniikan kannalta. 4-vuotias poika ja vaativa päivätyö kuitenkin verottavat arkea ja ajankäyttöä sen verran, etten pysty treenaamaan ihan niin paljon kuin aidosti haluaisin. Tähän elämäntilanteeseen on siis turha haaveilla Games-urheilijan tasosta. Nautin elämästä, treenistä ja ruuasta parhaani mukaan. Painan enemmän kuin miesmuistiin mutta ylpeilen leveillä olkapäilläni, 50kg snatch-enkallani ja sillä, että kykenen nykyään kiipeämään köyttä tai vetämään leukoja. Arvostan vartaloani myös enemmän kuin koskaan aiemmin. Olen hirvittävän ylpeä siitä, mihin kroppani pystyy. En mahdu vanhoihin vaatteisiini ja Zaran tai COSin vaatteet näyttävät päälläni hirveiltä, mutta yritän olla murehtimatta siitä. Olen mieluummin vahva kuin katalogimallin näköinen. Myös tavoitteeni treenin suhteen ovat muuttuneet; tahdon jatkuvasti olla voimakkaampi, nopeampi, taitavampi. En laihempi, kiinteämpi tai terhakkaampi. Hyvä itsetunto on tullut oheistuotteena lajin myötä, kannan kroppani itsevarmemmin ja sen varmasti myös näkee. Kun elämäntavat ovat muuten suht terveelliset, en jaksa stressata lillukanvarsista.

Ja mitä kuuluu sille jumppakanalle, joka aikoinaan toivoi laihtuvansa CrossFitin myötä? Raskauskilot muuttuivat lihaksiksi ja painon lisäksi sain itselleni monta uutta ystävää. Treenit erosivat aiemmin ahkeraan käymistäni ryhmäliikuntatunneista juuri yhteisöllisyytensä takia. Siinä missä ennen raahasin itseäni niska-perseotteella jumppiin tai salille yksikseni puurtamaan, tuli WODista eli päivän treenistä myös päivän paras tunti – näin kavereita siinä samalla kun huusimme, tsemppasimme, nauroimme ja hikoilimme yhdessä. Itsensä ylittäminen hyvässä seurassa motivoi liikkumaan kummasti enemmän kuin unelma laihoista raajoista.

-Alina

Kirjoittaja on yksi CrossFit Härän omistajista, tavallinen treenimamma, joka haluaisi laillistaa legginsit virallisena businessvaatteena.

Vasemmalla jumppakanalla on mukava päivetys ja ns. pulkkanarut. Oikealla jumppakanalla on ryppyisempi otsa, enemmän itseironiaa ja lähes massiiviset olkapäät.

Leave a Reply